おくりびと 〜 Okuribito

Mitään en oikee parin viime päivän tehny. :P Tai no eilen pakkasin jo melkee kaikki vaatteet ja krääsät. Ja lukemiset. Uh huh, ne painaaki jonku verran. :'D Matkalaukku on aika täys jo nyt. Ja sitte yks kassilline tuli melkee täytee pelkästään mun puhelinluettelon kokosista mangalehistä. Jos niitä ees voi enää lehiks kutsua ku ne on nii isoja. Ja mangaaki on paperikassillinen. Ja viel pitäs keksii mihi laitan kaiken lopun kaman joka tääl on... No jaa, se on perjantain murhe se, sillo mul on hyvää aikaa pakata kun saan käsittääkseni olla lähes koko päivän yksin.

Kävin tänää kattomas elokuvan maman kanssa. En suoraan sanottuna ollu kovin innostunut ajatuksesta alkuun... Elokuva oli Okuribito joka länsimaissa tunnetaan (jos tunnetaan) nimellä Departures. Sitä alettiin nyt näyttää uusiks täällä kun se voitti Oscarin parhaana vieraskielisenä elokuvana. Se kerto sellististä, joka menetti työnsä Tokiossa ja päätti sitten vaimoineen muuttaa lapsuuden kotiinsa jonnekin vähä pienempään paikkaan. Uus työ piti saada, joten eiku työhaastatteluun kun lehessä osu silmään joku ilmotus työstä johon liittyi "matka"... Päähenkilömme tietenkin oletti, että kyseessä on joku matkailualan työ, mutta paikan päällä osoittautukin, että kyse on siitä viimeisestä matkasta. Eli miekkonen pääty eräänlaiseksi hautausurakoitsijaksi. Tosin tää oli aika erilaista ku mitä hautausurakointi länsimaisittaain on: ne pesi, puki ja meikkas ne vainajat omaisten läsnäollessa. Hommasta sai hyvää palkkaa, mutta ainakin alkuun päähenkilö oli aika vaivaantunut työnsä kanssa. Jota en tietenkään ihmettele yhtään. Eikä se tietenkään kertonu vaimolleen millasta se uus työnkuva tarkalleen ottaen on...

No, tiesin etukäteen vaan, että se kertoo sellististä joka jotenkin päätyy tollaseen hommaan ja kuten sanottu, en ollu kauheen innoissani. Suoraan sanottuna se kuulosti vähän tylsältä ja mahdollisesti vaikeatajuiselta miun japanilla. :D Varsinkin kun japanilaiset perinteiset jutut tuppaa aina olemaan niin jäykkiä ja muodollisia, että mulla menee kiinnostus.

Mutta oon tosi ilonen, että menin kattomaan sen. Se oli tosi kaunis ja tosi surullinen elokuva. Varmaanki surullisin elokuva mitä oon ikinä nähny. Tai sitten oon vaan tullu niin tunteelliseks täällä japanissa... Tuli miullaki tippa linsiin ja sitte ku vielä koko sali nyyhkytti ja niiskutti. :'( Kummiskin, siin oli kuvattu tosi kauniisti Japanissa niinkin peiteltyä asiaa kun kuolema. Tai ainakin käsittääkseni aihe on Japanissa aika tabu (ehkä missä vaan?). Tai no musta tuntuu, että näillä on niitä tabuja vaikka muille jakaa. :D

Eli siis mikäli saatte mahdollisuuden katsoa Okuribiton niin katsokaa ihmeessä. tosi surullinen, mutta kumminkin kaunis elokuva. Varatkaa niitä nenäliinoja reilummin mikäli itkette helposti leffoissa. Ai niin ja siinä oli tosi näittä musiikkia joka tietysti edesauttoi nyyhkytunnelmaan pääsyä.

Huomenna meen leikkauttamaan taas hiukset. Oon sit siisti ku meen uusille hosteille sunnuntaina. :P