はまっ子に成りたい 〜 Hamakko ni naritai

Väsyttää, mutta lupasin itselleni, että kirjoitan. Muuton jälkee onki ollu aika paljo vilskettä. :D



Alotetaan siis tiistaista, viimesestä koulupäivästä ennen lomaa. Koulu loppu tosi aikasin, joten kävelin sitte Mihon ja Erin kanssa Erille katsomaan sen Nyansuke-kissaa. :) Sieltä lähin sitte suoraan Yokohamalle (joka, jes, on nykyään koulurettini varrella), jossa tapasin Katjan. Ja selvisi, että olikin Katjan synttärit. :D Koitettiin ettiä farkkuja, mut tulokset oli aika laihat. Näitte farkut on liian lyhyitä meikäläisille.

Kotimatkalla todistin tilanteen, joka olis voinut päättyä todella ikävästi, mut onneks tais päättyä hyvin. :) Menin junaan ja mun perässä tuli nainen kahen lapsen kanssa. Toinen lapsi oli vaunuissa ja toinen (ehkä 5-7v.) tuli perässä. Äiti tuli vaunujen kaa junaan, mutta just sillon ovi menikin kiinni ja se pien poika jäi ulos! :O Jos oisin ollu ovien vieressä nii oisin kyllä heittäytyny vaikka itte siihen ovien väliin, ettei juna ois voinu lähtee. Ilmeisesti oven vieressä seisova miekkonen oli liian keskittynyt mangaansa, koska se ei huomannut koko välikohtausta. -___- Onneks sattu olee aseman miekkonen just siinä nii se nappas sen pojan ettei se mee liian lähelle sit junaa ku se lähtee. Se äiti sit elehti ikkunan läpi, et nousee seuraaval pois ja tulee takas. Ja tietenkin se sitte kans jäi pois seuraavalla, joten homma varmaan päätty onnellisesti. Mutta luin joskus kirjan, jossa toinen päähenkilö oli pienenä ihmisvilinässä kadottanut äitinsä ja siitä asti sitten asunut kaduilla (Intiassa). Se kirja ei ollu totta, mut ihan varmasti sellasta on tapahtunu oikeestiki. :/

Keskiviikkon en oikee tehny mitään. Paitsi pelasin Wiitä okaasanin ja otousanin kaa. Torstaina kävin okaasanin kaa tekee osotteenmuutokseni ja muuten vaan kävelemässä Motomachissa. Se on semmonen jostaa syystä kuuluisa ostoskatu Jokohaman satamas. Nii ja syötii pannareita, mut suomalainen pannari on vähä erilaista kyl. Perjantain kaikki oli kiireisii nii jouduin menee yksin Yokohamaan ku en halunnu koko päivää kotonkaan olla. :P

Lauantaina menin päivälliselle yläkerran Nakamurille. Paikalla oli myös kolme nuorta henkilöä herra Nakamuran työpaikalta. Vähä päälle 30 (näytti kyllä nuoremmalta) Murata-san, 26v. Suzuki-kun ja joku näitä vähä vanhempi jonka nimee en muista. Se oli perusjapanilainen siinä mielessä, että vähänki alkoholii nii koko pää muuttu punaseks. :'D Nakamurat oli kokannu minuu varten kasvisruokaaki. Oli tosi hauskaa. Paitsi sitten ku Japani-Bahrain jalkapallopeli alko, se oli tylsää. Japani voitti 1-0, jee... Se punanaamanen tyyppi nukku koko pelin ajan istuen ja Suzuki-kun taas kävi pötkölleen sohvalle ennen pelin alkua.

Sunnuntaina lähettii okaasanin ja otousanin kaa suht aikasi merenrannalle. :D Minul ainaki oli kivaa. Kumma kyllä vasta nyt ekaa kertaa kävin täällä meren rannalla. Ai nii ja selvis, että otousan tykkää puutarhanhoidosta. Se keräs kauheen kasan jotaa simpukoita ja järjesteli ne sitte istutustensa ympärille. Mussa oli jotain viella, koska kotiin tultua katoin eka formulaa ja sitten taitoluisteluu. Ei kyllä oikee pärjänny Suomi kummassakaan ja formuloissa japsiki keskeytti nii ei jääny kannustettavaa. :P



Tänään eli maanantaina olikin sitte Suomimiitti. :D Mut ennen ku kerron siitä, kerron, että heräsin kuudelta kun otousan oli lähössä töihin. Ja varsin ikävän unen jälkeen. Tää oli jo toka kerta ku nään vastaavan unen. Elikkäs unen jossa oon Suomessa ja se ei oo kivaa. Aikasemmin näin unta, jossa olin menossa kouluun (jostaa syystä kyllä vanhan ala-asteeni suuntaan) inhottavassa loskakelissä. Minuu ärsytti ihan kauheesti siinä unessa ja olin tosi helpottunu ku heräsin vaaleanpunasesta huoneestani Senzakeilla. Tän kertanen uni oli vielä hirveempi. Olin kotona sisäpihalla ja itkin, että "mitä mie tääl Suomessa muka teen?". Se oli ihan kauheen ahistavaa. :( Ja ku heräsin ja kuulin, että otousan on menossa töihin ja tajusin, että oon vielä Japanissa olin niin helpottunu, että hyvä ette alkanu itkee oikeestiki. Hirveetä, jos reagoin tolleen sitte ku meen Suomeen. :'(

No joo, unet on unia. Puhutaanpa mieluummin miitistä. Eka pelättiin vähä Katjan kaa, että ollaa vaa myö kaks, mutta paikalle saapuki onneks Anna (eka henkilö jonka oon tavannu, joka on ollu kasvissyöjä ikäänsä nähden lähes yhtä kauan ku minä :O) ja Mikko. Hengailtiin sitte Tokion Shibuyassa, Yoyogi-puistossa ja Harajukussa. Syötiin herkkuja, puhuttiin, otettiin puria ja laulettiin karaokea. Ja puhuttiin vielä vähän lisää. Oli tosi, tosi, tosi kivaa. :D



Huomenna uus yritys Katjan farkkujen kanssa. Uusiks Shibuyaan. Valitin, että sinne on kallista mennä nii se lahjo minut tulemaan sillä, että ostaa mulle purtavaa. Oisin kyl muutenki menny, mutta kelpaa se näinkin. ;D